Tällä sivustolla koitetaan tarkastella kotimaisen maataloustuotannon tilaa ja sen takana olevia pientuottajia, jotka tekevät arvokasta työtään sen vuoksi, että Suomessa olisi puhdasta ja turvallista elintarviketuotantoa.

Suomalaiset ruuan raaka-aineet syntyvät ammattitaitoisten tuottajien käsissä, joiden kokemus on vahvasti isältä pojalle perittyä, niin sanottua hiljaista tietoa. Monet heistä ovat täydentäneet osaamistaan erilaisilla maatalouden tutkinnoilla, osalla on suoritettuna esimerkiksi maa- ja metsätieteellinen koulutus. Maatalouden perustutkinto on tukikelpoisuuden yhtenä perusehtona. Tänä päivänä maataloustuotanto vaatii paljon monipuolista osaamista. Itse eläintenhoidon ja viljelyn lisäksi täytyy ymmärtää markkinointia, kirjanpidon ja taseen perusasioita sekä yleensäkin yrityksen johtamista. Huolimatta siitä, että maatiloilla on satsattu omaan osaamiseen ja maatilan kehittämiseen, eivät nämäkään keinot aina riitä. Maatalouden kannattavuus on siitä huolimatta vaakalaudalla Suomessa. Kehno taloudellinen tilanne ajaa tiloja lopettamisiin ja jopa konkursseihin.

Näissä artikkeleissa käsitellään niin syitä tähän pientuottajien kurjuuteen kuin myös ratkaisuehdotuksia siihen, kuinka heitä voidaan tukea. Jokainen kuluttaja voi omilla valinnoillaan ja kulutustottumuksillaan vaikuttaa siihen, onko Suomessa maataloutta vielä viidentoista-kahdenkymmenen vuoden päästä. Asian ei pitäisi olla ihan yhdentekevää, sillä suomalainen ruoka on maailman puhtainta ja eettisesti tuotettua. Koko elintarvikeketju on katkeamaton aina tuottajalta kauppaan saakka. Lisäksi se on erittäin tarkasti valvottua. Ruuantuotantoon kuuluu lainsäädäntö, joka on tiukka alkutuottajaa kohtaan, mutta myös erittäin vaativa muitakin elintarvikeketjun osapuolia kohtaan. Joskus on vitsailtu, että naapurissa voi maata mummo kuolleena päiväkausia ilman, että kukaan huomaa asiaa. Mutta kun maataloudessa sairas lehmä joudutaan lopettamaan, niin tieto kiirii siitä välittömästi valvontarekistereihin ympäri Suomen.

Kotimaisella maataloustuotannolla nähdään olevan tärkeä merkitys myös konflikti- ja poikkeustilanteissa, jolloin kysytään elintarvikkeiden huoltovarmuutta. Tuollaisessa tilanteessa ei voida odottaa ruoka-apua ulkomailta, vaan jokaisen maan perusstruktuuriin pitäisi kuulua ruuan omavaraisuus myös poikkeustilanteissa. Sodan nähneet sukupolvet ymmärtävät tämän asian luonnollisesti nykysukupolvia paremmin. Mikäli ruokahuolto ei olisi pelannut sotien aikaan, ei todennäköisesti olisi olemassa tätä nykyvaltiotakaan tässä muodossa.

Artikkeleissa peräänkuulutetaan kuluttajan vastuuta kotimaisen pientuottajan tukemiseksi. Heillä on puolestaan vastuu siitä, että raaka-aineet tuotetaan ympäristöä kunnioittaen ja säilyttäen. Myös tuotantoeläinten oikeudet hyvään lajityypilliseen elämään ovat asioita, joita suomalaisessa maataloudessa arvostetaan. Näin suomalainen pientuottaja on vastuussa monesta, niin ilmastonmuutoksen torjumisesta kuin eläinten hyvinvoinnista, joka on Suomessa yleisesti korkeammalla vaatimustasolla kuin monissa muissa maissa.

Lisäksi sivustolla käsitellään yhtä trendikästä tapaa tukea pientuottajaa, nimittäin ruokaringit valtaavat laatutietoisen kuluttajan arjen. Näillä vapaaehtoisuuteen perustuvilla lähiruuan hankintapiireillä yhdistetään alueen elintarvikkeiden kuluttajat sekä niiden tuottajat. Usein ruokaringit perustuvat luomutuotteisiin, mutta myös esimerkiksi pihvierikoislihalla on kovasti kysyntää. Ennen vanhaan lähiruuan hankinta oli helppoa, kun jokaisella oli maanviljelijöitä joko naapureina tai ainakin tuttavapiiristä löytyi muutamia maanviljelijäperheitä. Tänä päivänä ongelmana on, että kaupunkilaiset ja pientuottajat eivät aina kohtaa. Vapaaehtoisesti organisoidut ruokaringit tuovat lähiruuan kysynnän ja tarjonnan helpommin yhteen.